Haaveilin piilareista, sellaisista värillisistä. Silmieni oma väri on sellainen tavallinen suomalainen, sinisen harmaa tai jotain sinne päin... ei oikein minkään värinen Itku.

Halusin ruskeat tai siniset tai oikeastaan ihan minkä väriset vaan. Vaihtelu virkistää, ajattelin.

Kokeilin joskus 20 vuotta sitten piilareita ja ne ei toimineet ollenkaan, koko ajan silmiä kaihersi. Ajattelin, että kyllähän ne tässä välissä ovat kehittäneet parempia linsseja, sellaisia, jotka sopivat minullekin.

Varasin ajan optikolle ja sain kokeilupakkauksen kaikkein ohuimpia linssejä, näillä pitäisi onnistua.

Mutta eipä vaan onnistu. Silmät ovat koko ajan "märät" ja on sellainen tunne, kuin olisi roska silmässä. Voi ei. Ei taida nytkään hommasta tulla mitään Itku.

Ehkäpä pidän vähän taukoa ja varaan sitten uuden ajan optikolle. Katsotaan sitten, onko asialle jotain tehtävissä...

Ai niin, ei tuo silmien väri ole ainut syy piilareille. On siihen ihan järkisyykin, lasit ovat tosi hankalat työssäni. Saan jatkuvasti olla korjauttamassa niitä, kun törmäilen milloin mihinkin laatikkoon tai telineeseen, minkä paikkaa joku on mennyt muuttamaan Silmänisku.

Lassi ja Leevi-sarjis sattui niin sopivasti tähän aiheeseen: