maanantai, 2. maaliskuu 2009

Ei ole koiraa karvoihin katsominen...

Tänään ei jaksanut tehdä oikeastaan mitään järkevää. Perhe on hiihtolomalla ja haluaa actionia. Minä olen raatoväsynyt messureissun jälkeen. Hyvä yhtälö...

Katselin koiraa sitten "sillä silmällä", jokohan olisi aika nyppiä vanha karva pois? Matot ja sohva näyttää siltä, että hommaan oli ryhdyttävä.

Ennen karvanpoisto-operaatiota Russelineitimme näytti tältä

Ja parin tunnin urakan jälkeen tältä. Vielä pitää vähän siistiä sieltä täältä...

Joku ei tykkää yhtään, kun kuvataan Silmänisku

lauantai, 21. helmikuu 2009

Tien päälle karavaanarin mieli...

Laitoimme asuntoautomme seisontaan loppusyksyllä, ajatuksena pitää se pihassa huhtikuulle. No joo. Tänään aamupalapöydässä juttelin, että pitäisköhän hieman herätellä autoamme talviunestaan.Kohtahan se on jo kesä...

Muutapa ei sitten tarvittu, pian huomasin miehen auton katolla lumia poistamassa. Jos oikein arvaan, niin pian pihasta kuuluu dieselin talvikarhea käyntiääni Silmänisku.

Molemmat olemme yrittäneet hillitä menohaluja, mutta kun toinen pikkuisen raotti mahdollisuutta päästä tien päälle, niin sitten meitä ei pidättele enää mikään. Paitsi pikkuisen työnantaja ja koululaitos Otsan rypistys.

Hiihtoloma alkaa viikon päästä, eiköhän me silloin käännetä auton nokka kohti uusia seikkailuja...

perjantai, 20. helmikuu 2009

Melkoinen karvakasa

Russelineitimme karvoitus on talven aikana päässyt valloilleen. Olen jo pari viikkoa katsellut koiraa "sillä silmällä", että jokohan olis aika päästää koira karvoistaan... Toisaalta karvaa ei vielä hirveästi irtoa ja pakkastakin on odotettavissa jonkin aikaa. Ehkäpä vielä säästän koiran ja itseni parin tunnin urakalta.

Koira oikeastaan nauttii vanhojen karvojen nyppimisestä, ensimmäisen viiden minuutin ajan. Kipeää se ei tee, karvahan on jo käytännössä irti... Paikoillaan oleminen vain koettelee vilkkaan Russelin hermoja!

Aluksi koira yrittää kaikki mahdolliset kiemurtelukonstit, silmiin anovasti tuijotuksen, murahtelun ym temput, jotka mahdollisesti emäntään tehoaisivat. Mutta kun ei tehoa, homma on tehtävä. Tunnin nyppimisen jälkeen koira yleensä heittäytyy jalattomaksi tehdäkseen hommasta minulle mahdollisimman vaikean. Siinä vaiheessa emännän huumorin taju uhkaa loppua. Mutta onneksi koira painaa vain neljä kiloa, niin helppohan sitä on sylissä pyöritellä.

Operaation jälkeen emäntä on yleensä karvaisempi kuin koira Päättämätön. Ja Russeli vihdoinkin vapauden koittaessa juoksee ympäri taloa niin että kaikki matot ovat huoneiden nurkissa. Ja lapsistahan tämä on huisin hauskaa. Joskus tälläisinä hetkinä mietin, tuliko valittua koirarotu järin viisaastiSilmänisku. Lopputulos pohdinnalle on yleensä aina se sama: kyllä vaan. Mikään muu rotu ei uppoaisi meidän porukkaan tämän paremmin!

keskiviikko, 18. helmikuu 2009

Piilarit vai ei?

Haaveilin piilareista, sellaisista värillisistä. Silmieni oma väri on sellainen tavallinen suomalainen, sinisen harmaa tai jotain sinne päin... ei oikein minkään värinen Itku.

Halusin ruskeat tai siniset tai oikeastaan ihan minkä väriset vaan. Vaihtelu virkistää, ajattelin.

Kokeilin joskus 20 vuotta sitten piilareita ja ne ei toimineet ollenkaan, koko ajan silmiä kaihersi. Ajattelin, että kyllähän ne tässä välissä ovat kehittäneet parempia linsseja, sellaisia, jotka sopivat minullekin.

Varasin ajan optikolle ja sain kokeilupakkauksen kaikkein ohuimpia linssejä, näillä pitäisi onnistua.

Mutta eipä vaan onnistu. Silmät ovat koko ajan "märät" ja on sellainen tunne, kuin olisi roska silmässä. Voi ei. Ei taida nytkään hommasta tulla mitään Itku.

Ehkäpä pidän vähän taukoa ja varaan sitten uuden ajan optikolle. Katsotaan sitten, onko asialle jotain tehtävissä...

Ai niin, ei tuo silmien väri ole ainut syy piilareille. On siihen ihan järkisyykin, lasit ovat tosi hankalat työssäni. Saan jatkuvasti olla korjauttamassa niitä, kun törmäilen milloin mihinkin laatikkoon tai telineeseen, minkä paikkaa joku on mennyt muuttamaan Silmänisku.

Lassi ja Leevi-sarjis sattui niin sopivasti tähän aiheeseen:

lauantai, 14. helmikuu 2009

Väriä elämään

Tyttöni on jo pitkään pyytänyt raitoja hiuksiinsa. Olen yrittänyt pitkittää niiden laittamista mahdollisimman pitkään. Tylleröisen hiukset kun ovat puoleen selkään ja vähän epäilin raidoittajan taitojani.

Tänään tyttö osti sitten itse väriaineen ja järjesti kylpyhuoneen värjäysessiota varten. Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin ryhtyä työhön.

Tyydyimme neljään paksuun raitaan... siinäkin oli tekemistä...

Lopputulos näyttää melko hyvältä, vaikka itse sanonkin.