Russelineitimme karvoitus on talven aikana päässyt valloilleen. Olen jo pari viikkoa katsellut koiraa "sillä silmällä", että jokohan olis aika päästää koira karvoistaan... Toisaalta karvaa ei vielä hirveästi irtoa ja pakkastakin on odotettavissa jonkin aikaa. Ehkäpä vielä säästän koiran ja itseni parin tunnin urakalta.

Koira oikeastaan nauttii vanhojen karvojen nyppimisestä, ensimmäisen viiden minuutin ajan. Kipeää se ei tee, karvahan on jo käytännössä irti... Paikoillaan oleminen vain koettelee vilkkaan Russelin hermoja!

Aluksi koira yrittää kaikki mahdolliset kiemurtelukonstit, silmiin anovasti tuijotuksen, murahtelun ym temput, jotka mahdollisesti emäntään tehoaisivat. Mutta kun ei tehoa, homma on tehtävä. Tunnin nyppimisen jälkeen koira yleensä heittäytyy jalattomaksi tehdäkseen hommasta minulle mahdollisimman vaikean. Siinä vaiheessa emännän huumorin taju uhkaa loppua. Mutta onneksi koira painaa vain neljä kiloa, niin helppohan sitä on sylissä pyöritellä.

Operaation jälkeen emäntä on yleensä karvaisempi kuin koira . Ja Russeli vihdoinkin vapauden koittaessa juoksee ympäri taloa niin että kaikki matot ovat huoneiden nurkissa. Ja lapsistahan tämä on huisin hauskaa. Joskus tälläisinä hetkinä mietin, tuliko valittua koirarotu järin viisaasti. Lopputulos pohdinnalle on yleensä aina se sama: kyllä vaan. Mikään muu rotu ei uppoaisi meidän porukkaan tämän paremmin!